Pomo ja tehdas, siinä kaiken pahan alku. Kalpeat orjuutetut miehet ja naiset työskentelevät taukoamatta savuisen sumu seassa, ainoana palkintonaan kylmä kiväärinperä. Hyvät ihmiset tämä ei ole 1800-luvun teollistumishuumaa, tämä on outomaailma ja Aben eeppinen matka kohti uusia seikkailuja.

Eka ilmaiseksi, sitten jo vähän kustantaakin

Mudokulaiset saattavat olla se tyhmin keksitty rotu koskaan. He tuntuvat suorastaan haluavan tulla vangituiksi ja hakatuksi, ja kukapa voisi vastaan väittää kun tarjolla on herkullista luulimonadia. Eli tarina menen niin että pahat glukkonilaiset teollisuuspohatat (pitkäjalkaiset mustekalat) houkuttelevat meidän ei niin söpöt mudokulaiset pakkotyöhön limonatipalkinnon toivossa, mutta jutussa on pieni jekku. Limsa on nimittäin tehty edesmenneistä mudokuista ja tämä tekee juomasta suorastaa koukuttavaa. Ja niin ollaan taas vangittuna, jotkut eivät vain koskaan opi. Mutta positiivisena asiana voin pitää sitä että mudokulaistyhmyrit ovat tällä kertaa vangittuna kolmessa eri paikassa. Abe näkee reissunsa aikana niin luukaivoksen salojen kautta suureen sotilasparakkiin kuin itse limonatitehtaankin. Maisemat ovat myös paljon värikkäämpi ja humoristisempia

Uudet kujeet vanhassa kaavassa

Vaikka Aben ensiesiintyminen oli paikoin todella kömpelösti ja hermoja raapivasti toteutettu, rupesin pelaamaan tätä uutta Oddworld-peliä suurella optimismilla. Ja kyllä hän niitä uudistuksiakin tavallaan tulikin. Kontrollit ovat tosin vieläkin vieläkin se sama liukas pökäle kuin aina ennenkin, mutta tässä pisteessä juuri Odysseyan pelanneena en pitänyt niitä liian ylipääsemättöminä. Suurimmat uudistukset ovat tulleet mudokulaisten hallintaan, niitä nyt voi hallita kuinka monta tahansa kerrallaan. Enää ei tarvitse tarvitse rämpätä kahden ruudun välillä hakemassa lisää hyppijöitä puluportaaliin. Ennalta arvattavasti Exoddus painottuu tasoloikkaan ja aivopähkinöiden ratkontaan. Vaikka suurin osa vanhoista pulmarakenteista on pysynyt samana, on myös monia uusia ja ihmeellisiä esteitä pelaajan päänvaivaksi tarjolla. Esimerkiksi propellilla varustettu slig, joka konekivääritulen sijaan heittelee hullun lailla loputtomasti pommeja. Myös eräänlainen sokea mudokulainen on melko hankala toisinaan. Kun käsket häntä seuraamaan sinua, kävelee hän suuntaasi kunnes sanot taikasanan WAIT. Tästä ei olisi mitään harmia ellei tasot olisi täynnä kuiluja ja surmanloukkuja, jonne raukkaparat tippuvat huutaen:”Oooooo”. Tästä tuleekin arvosteluni ostiskko ”mikromanageroinnin riemuvoitto”, sillä olet jatkuvasti hallitsemassa useita avuttomia hahmoja, usean komennon kanssa. Ja kun näppäimistö on täynnä uusia komentoja jotka ovat ennestään tuntemattomia ei kuolemanturmilta vältytä.

All too easy

Huomasin harmikseni pelin olevan paljon helpompi kuin Abe´s Odyssee. Mudokulaiset ovat helppoa karjaa saada kasaan, kentät loikitaan läpi ennätysajassa ja viholliset ovat lepsuja. Jopa edellisestä pelistä tutut ja mahtavat paramiitit sekä skrabit tuntuvat paikka paikoin tarjoavan todella olematonta vastarintaa. Kyseisiä otuksia voi nyt myös hallita mielen avulla samalla tavalla kuin sligejäkin, kun ennen juuri tämän mahdollisuuden puuttuminen toi jännitettä. Uutta verta ja vastusta tuovat uskomattomat iilimadot, jotka pystyvät syömään minkä tahansa kokoisen ateria, kuinka moneen otteeseen tahansa. Suurimmat turhautumiset liittyvätkin juuri kyseisiin matoihin, mutta nämä madot eivät ole edes lähelläkään sitä kauhua minkä ensimmäisen osan lepakot toivat mukanaan. Ja joka ikinen päivä juon kiitollisena teekupilliseni onnen sokaisemana. Tämä peli on ehdottomasti pakko-ostos edellisen osaan rakastuneille, taikka kaikille niille jotka muuten vain pitävät mukavasta tasohyppelystä, jota on maustettu pienillä ripauksilla hasselpähkinää. Ja tällä tietysti tarkoitan aivopähkinää, heh heh.

One Response to “Arvostelu: Oddworld Abe’s Exoddus (pc)”